Bobbykin on ollu aina päissään Dallasissa. Ja kuulemma ne kaikki muutki, et ei ainoostaan Sue Elleni. Vähänkö kiva kuulla tää nyt. Ois osannu suhtautuu paremmin niittenkin kuvioihin sillon aikoinaan jossois ton tienny.

Tajusin just mix lentäminen onniin ihanaa. Kauhee tuuli ja pieni kone ja sit mää mietin että kohta tää tippuu. Noi siivet irtoo tai jotain. Mää kuolen. No sit siinei niinku auta mikään, et sitä aattelee vaan, et jos näin käy niin käy. Tässä sitä istutaan ja kohta ehkä kuollaan tai sit ehkä ei. Ei voi mitään.  Et ottasko vaiks rinkin täs näin, tai pikku nokoset. Et oisko se kivempi kuolla nukkuessaan vai rinkkii juodessaan. Sen tajuu et se on niinku kohtalo, joka määrää. Jos kuolema on tullaxeen niin se tulee. Siinä rentoutuu tod ihanasti! Kun taas täällä maan päällähän on se tilanne, et joutuu koko ajan aatteleen, et teenkö näin vai noin ja kandeisko vai eikö kandeis. Et tääl maan päällä ei voi vaan aatella, et kaikki on kohtaloo, kun ei ole. Et joutuu niinkus tekeen ratkasuja ja miettiin, et mikä ois ittelle parhaax. Siitä tulee tressiä. Et haluisin ehkä lennellä aina tuol taivaalla, ni ei ahistas mikään.